sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Turku Åbo

Nyt voin sanoa käyneeni Turussa. Olen siellä käväissyt aieminkin, mutta ne on ollut semmoisia Turun laivalle menoja, korismatseissa käyntejä ja työmatkankin sinne olen joskus muinoin tehnyt. Näillä aiemmilla kerroilla en mitään koko kaupungista nähnyt, mutta nyt on nähty sitä ja tätä. Oppaaksi minulla oli onni saada hyvin kaupungin tunteva Tilkkuilo!



Oppaani seisoi aseman kulmalla, kuten oli luvannutkin. Rautatieasemalta lähdimme kävelemään pitkin Käsityöläisenkatua. Matkan varrella osui silmiin useita upeita rakennuksia. Tämä kaunis talo on Puutarhakadulta.



Kauppahallit ovat aina mahtavia. 



Hallissa oleva junanvaunukahvila oli hauska.


Penkit, pöydät ja hattuhyllyt vanhaan tyyliin. Ei sentään heilunut kuin juna. Tosin ei me sitä käyty testaamassa oli muut paikat mielessä.



Hallissa ei saanut velttoilla pullo takataskussa, polttaa tupakkia eikä olla koiran vietävissä. Minut kyllä yllätti se, miten paljon kaupungilla oli eläimiä.



Kaksi alpakkaa piti lounastaukoa pienessä pilttuussaan keskellä katua. 


Eikä siitä kauas tarvinnut köpötellä, kun tämä nälkiintynyt hevonen tuli vastaan. Olisi tehnyt mieli hakea hieman alpakoiden apetta tälle ressukalle.



Rafael Saifulin on tehnyt tämän Onnenhevosen. Ensin nimi vaikutti oudolta, Onnenhevonen ja noin laiha. Voi laihuus tietty olla jollekin onnellisuuden mitta. Mutta ei se siitä ole nimeään saanut. Hevosen koskettamisen sanotaan tuovan onnea. Hevonen kuuluu kolmen onniveistoksen ryhmään, jotka Saifulin teki vaimonsa muistoksi. Veistokset ovat rakkauden ja inhimillisyyden symboleja. Teos on valettu pronssiin Milanossa ja sen pintaa peittää eri maiden rahoja ja kunniamerkkejä. Tämä on jo kerran jouduttu poistamaan ilkivallan takia. Saifulin vahvisti hevosen jalkoja ja Loimaan kivi lahjoitti sille kunnon jalustan. Nyt turkulaiset antakaa hoikkajalan olla rauhassa!


Pinnassa on todella paljon katsottavaa. 


Miksi lehmän suunpielet menee alaspäin? Ei hymyilyttänyt, ei sitten millään, vaikka yritin kaikkea; chees, muikku ja mitä niitä nyt onkaan.


Hylje seisoskeli kaupunki-infon edessä.


Joo-o, kyllä Turussa on myös norsuja. Ainakin tämä yksi seistä pönötti Historian ja nykytaiteen museon korvilla. Rakennus on ollut Hans von Rettingin yksityinen palatsi. Norsu näyttää joko koveralta tai kuperalta, kun sitä katsoo noin tai näin. Tuijottele ja ihmettele. Jokiranta on viehättävä, jopa tuulisena lumettomana talvipäivänä. Saati sitten kesällä!



Hauskoja tyynyjä! Tämä on niin #kissmyturku !



Turussa on kuulemma ollut ratikka, mutta ei enää. Kai ne kuitenkin sitä kaipaa, kun kankaisiinkin ovat sen painaneet. 


En olis ikinä uskonut, että åboriginalit onkin tehty Afrikassa! Ihan mieletöntä, kuitenkin ne oli ihan vaaleita. Vain Turussa kaikki on mahdillista! 


Ihan tässä Vähätorin lähellä käytiin syömässä.


Paikka oli Tiirikkala ja lounaana Maalaissalaatti. Mahtava annos ja vielä hyvää! Samaan alle kympin hintaan kuului kahvit ja laskiaispullat. Suosittelen laskiaisen jälkeenkin. Silloin varmaan joku toinen jälkkäri.


Maan allakin sujuvasti liikkuva opas tiesi tällaisenkin paikan Linnankadulla! Avaimen hän osasi hakea läheisestä ravintolasta ja sitten kierreportaita alas ja kellarista löytyi Pyhän hengen kappeli. Kappeli on rakennettu ikivanhan kirkon kuoriosan raunioille. Tätä voi varata ja mennä vaikka naimisiin, jos on löytänyt hyvän puolison. Kappelia ylläpitää Casagranden suku.


Tämä on upein Jeesus + risti-kombinaatio, minkä olen nähnyt! Tosi kärsimystä, rautalanka kuvastaa sitä hyvin.


Jo ennen kappelivierailua käytiin Koulussa. Komea oli ovenripa, mutta ei täältä oppia saanut, olutta kylläkin. Ja Apteekista ei saa päänsärkyyn apua, mutta sen sijaan saattaa saada päänsärkyn, jos pitkään viihtyy. Koulu oli upea rakennus, varmasti ihan erilainen tunnelma siellä on aikanaan ollut kuin näissä nykyajan lättänöissä kouluissa, jotka on niin matalia, että pitemmät pojat joutuu kulkemaan selkä kumarassa.


Kaikenlaisia patsaita, oikein hienoja ja historiallisia tavatiin, mutta tämä oli outoudessaan ihan ylivertainen. En löytänyt mitään tietolaattaa, josta olisi käynyt tekijä ilmi. Ehkä se ei halunnut tulla julkisuuteen. Ymmärrän. Taitaa olla joogi.

PS. Sain oppaaltani patsaaseen liittyvän linkin ja sieltä selvisi, että näitä patsaita olisi kaikkiaan neljä. Tekijä on Kari-Petteri Kakko. Patsas on nimeltään  TÄNÄÄN ja tyyppi on teini-ikäinen, joka etsii sisäistä rauhaa lootusasennossa. Enpä edes huomannut, että hänellä on kuulokkeet korvilla. Ne auttavt unohtamaan ympäröivän todellisuuden.  


Tuomiokirkkoon tutustuminen hoidettiin katsomalla tätä pienoismallia. Täytyi jättää jotain ensikertaan.


Mutta Turunlinna, sillä kyllä käytiin! Olisin halunnut jäädä sinne vaikka yöksi! Kysyin yhdeltä oppaalta, onko sellaista mahdollisuutta, että saisi jäädä, mutta ei ollut. Voisihan sitä joskus kuitenkin yritää piiloutua ja niinkuin unohtua jonnekin salaiseen paikkaan. Vaikka tuonne alapuolen kuvan saarnastuoliin.


Linnassa on kaksi kappelia ja yksi kirkko. Täällä pidetään myös vihkimisiä ja on hyvin suosittu. Juhlat voisi sitten pitää vaikka Kuninkaan salissa


Linnassa ja sen ympäristössä oli viime kesänä kuvattu Mika Kaurismäen elokuvaa The Girl King. Elokuvan pukuja, asusteita, rekvisiittaa ja muuta tilpehööriä on näytteillä. Myös lavasteisiin ja pukujen valmistukseen voi tutustua (tv). Pukuja on ollut tekemässä aikamoinen lauma alan ammattilaisia ja sellaisiksi opiskelevia. Elokuva kertoo noin suurinpiirtein Ruotsin Kuningatar Kristiinasta. Kristiinaa esittää ruotsalainen Malin Buska. Kuningatar luopui kruunusta jo alle 30-vuotiaana. Odotan tätä leffaa kovasti.



Varjoja linnan kappelissa.



Nuo ikkunat ovat mielettömän kauniita!


Sitten kun tänne linnaan aletaan tehdä yövierailuja, otan huoneeksieni tuon ylimmän ikkunan.

Sain Tilkkuilolta muistoksi hauskan Aapise. Olen jo oppinut aan ja seuraavaks otan peen. Kuuntelin jo sitäki ja siellä puhuttii panaanist ja pampist. Tosi kivoja molemmat. Elämäni ensimmäisen kerran kun kuulin Heli Laaksosen lukevan runoja tuolla länsimurteella, en tajunnut mitään. En kertakaikkiaan. Ajattelin vaan, että hullu ihminen, puhuu, vaik ei osaakaan. Sittemmin ole oppinut ymmärtämään, jos puhe ei ole kamalan nopeaa. 

Kiitokset maan mainiolle oppaalleni Aapisest ja erinomaisesta seurasta ja paikkojen esittelystä. Turku on Ihan Kiva Paikka!
Kuvia ja juttuja olisi vaikka kuinka paljon, mutta
son ny täsä.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Korso

Vantaa viekoitteli minua syvemmälle ja istahdin jälleen junaan ja jatkoin aina Korsoon asti. Olen nähnyt Korso-elokuvan, mutta senkin vain siksi, että olin kutsuvieraslistalla. Se ei tehnyt minuun erityisen hyvää vaikutusta, siis Korsosta paikkana. Leffa olikin nuorisolle tarkoitettu, mutta täti-ihmisenä kestin sen kunnialla. Olihan siinä paljon hyviä koristuotteita ; )
Avoimin mielin kohti Korsoa, tämä voi olla ihan kiva paikka.


Ilmoitustaululta ei löytynyt mitään kiinnostavaa, kun joulukin on jo mennyt.


Kirpputori oli pystytetty lähelle juna-asemaa, mutta en nyt jaksanut katsoa sen tarjontaa. Eipä näyttänyt muitakaan kiinnostuneita olevan. Siirryin radan toiselle puolelle ja sieltä löytyi muutamia erimukavia kohteita. 

Ensin harpoin Lumoon, jossa on lukio, kirjasto, urheilutiloja ja oivallinen näyttelytila. Siellä ihastelin Maarit Kinnusen käsityönäyttelyä Kädellä ja sydämellä. Tilkkutöiden lisäksi Maarit on tehnyt muhkean kokoelman nalleja, semmoisia hienompia antiikkinalleja. 


Nalleja, kasseja ja laukkuja hyllykaupalla! 


Tämä Justus on niin syötävän suloinen. Pidän sen vartalon muodoista ja katseesta.


Kaikilla karhuilla on luonteensa mukainen nimi.


Koiraihmisen unelmakassi.



Portti paratiisiin.
Mitenkähän upeaa siellä paratiisissa on, kun jo portilla on näin kaunista! 


Whoopsie Daisy-työ on sekä käsin että koneella ommeltu ja käsin tikattu. Maikki on kova käsinompelija ja tikkaaja. 

Näyttely on avoinna 27.2 asti ma-pe klo 8 - 22, la 10-16 ja sunnuntaisin suljettu. Jos menee junalla, Lumo näkyy jo asemalle asti eli on ihan siinä lähellä.

Lumosta ei ollut kuin pieni liukasteltava matka tänne:


Joo, ihan taviskahvila, mutta tänään erityisen kiinnostava. Ihmisiä kuhisi oven molemmin puolin ja moni oli rajan toiselta puolelta tullut. Niin kuin minä Helsingistä ja kolme rouvaa oikein ryhmämatkan tehneinä Espoosta. No meitä veti tänne made in Korso Viikolla oli Hesarissa juttua tästä kahvilasta, jossa korsolaisten tekemiä käsitöitä olisi myytävänä. Olipa hauska tapahmuma! Myyjät oli ihan parhaita ja tuotteet myös. Hyvä idea tuoda paikallisten kädentaitajien töitä esille ja kaiken kansan nähtäville.


Hauskoja pöllötyynyjä, Converse-sukkia, sydämiä pussukoita ja ties mitä.


Saippuoita, kortteja, koruja, kulhoja ja kyniä. Tosin kynät meni loppuun ja jäin ilman.


Huovutettuja seinätauluja, tekijä tekstiiliartesaani O-Säde.


Korishemmoille ihan parhaat sukat!



Inkun ideapaja  oli paikalla kierrätyshenkisten tuotteiden kanssa. Saamani esitteen mukaan ideapajassa on monenlaisia kädentaitojen kursseja. Seuraavan kerran made in Korso on esillä Cafe Korsossa 28.3 ja 25.4.

Aika vierähtikin näissä kahdessa paikassa niin nopeasti, etten sitten muuallle ehtinyt. Paitsi asemaa kohden mennessä poikkesin ankealla Tähtitorilla. Se oli semmoinen itsepalvelukirppis.


Ei tungosta ihmisten eikä tavaroiden suhteen. Paljon tyhjiä pöytiä, mutta joku oli päättänyt laittaa pisteen kukkopillikeräilylleen ja myydä aarteensa pois.


Yleisnäkymää keskustasta. Se pisti silmään, että keskustassa on kaksi pankkiautomaattia ihan lähekkäin. Monelta kylältä ne on kadonneet. Baareja ja ravintoloita riitti myös.


Toisel puolel rataa näytti olevan uudempia kerrostaloja ja isompia kauppoja.


Mielenkiintoiset ovet. Minnekäköhän näistäkin pääsisi? Ei ainakaan paratiisiin.
Ajattelin mennä uudestaan Korsoon, mutta vasta kesällä. Silloin on varmaan kauniimpaa. Ja fillarilla voi suhailla sinne ja tänne. Vaikka junalla pääsisi nopeammin. Molempiin suuntiin.
















maanantai 2. helmikuuta 2015

Dixi / Tiksi

Hyppäsin junaan ja matkustin tovin kohti pohjoista katsastamaan naapurikaupungin eli Vantaan Tikkurilan uutta juna-asemaa. 



Täytyy myöntää, että onhan se komea. 


Valoa tulvii joka ikkunasta ja niitä riittää. Avaraa ja siistiä! Tältä tasolta löytyy ainakin kahvila, kioski, ravintola ja yleisövessat.




Junalta tultaessa noustaan liukuportaita ylös ja silloin ollaan aika korkealla. 


Tästä menee tavisportaat alas ja kävin tällä tasanteella hieman huimaantumassa. Kaikki seinät on lasia ja niissä on keltaisia ja punaisia lappuja että tyhminkin tajuaa siinä olevan lasiseinän. Minua nyt huimaa joskus tuolillakin seisominen, joten useimmille tämä korkeus on ihan helppo juttu.






Kun lähes kaikki on lasia, on tehosteena käytetty keltaista, oranssia ja punaista väriä.


Tyylikäs tilanjakaja.



Myös vessassaon samat värit kuin muuallakin. Tuon oven takana nukkui joku. Sieltä kuului todella kova kuorsaus. Pyysin vartijoita käymään tarkastusreissulla.




Kauppakeskuksen puolella on ainakin 3 kahvilaa ja vähintään saman verran ruokaravintoloita. Eipä matkaajia ainakaan nälkä pääse yllättämään. Kauppakeskuskesta voi ostaa tuliaiskukkaset, matkalukemiseksi pokkareita, lemmikeille evästä ja ruokakauppakin löytyy. Kaikkia pikkukauppoja en edes muista.


Entinen vr:n rakennus näyttää todella surkealta.


Paljon miellyttävämpää täällä on asioida kuin vanhassa lippumyymälässä.




Vantaan matkakeskuksen entinen toimitalo on tyhjänä, Dixissä on myös bussiasema.


Enpä tiedä, onko aseman grillillä vielä kovasti jonoja.


Vanhat talot näyttää entistä rähjäisimmiltä uusien vierellä.



Tämän kuvan nappasin junan ikkunasta. Tuossa tiilirakennuksessa alkaa: 


Saa nähdä, mitä kaikkea tuo mies on keräillyt.
Paikka on Tikkurilan aseman vieressä oleva Vantaan museo, jonka pihassa seisoo vanha linja-auto. Sillä saattaa päästä Kurikkaan.