Turku Åbo

Nyt voin sanoa käyneeni Turussa. Olen siellä käväissyt aieminkin, mutta ne on ollut semmoisia Turun laivalle menoja, korismatseissa käyntejä ja työmatkankin sinne olen joskus muinoin tehnyt. Näillä aiemmilla kerroilla en mitään koko kaupungista nähnyt, mutta nyt on nähty sitä ja tätä. Oppaaksi minulla oli onni saada hyvin kaupungin tunteva Tilkkuilo!

Oppaani seisoi aseman kulmalla, kuten oli luvannutkin. Rautatieasemalta lähdimme kävelemään pitkin Käsityöläisenkatua. Matkan varrella osui silmiin useita upeita rakennuksia. Tämä kaunis talo on Puutarhakadulta.

Kauppahallit ovat aina mahtavia. 

Hallissa oleva junanvaunukahvila oli hauska.

Penkit, pöydät ja hattuhyllyt vanhaan tyyliin. Ei sentään heilunut kuin juna. Tosin ei me sitä käyty testaamassa oli muut paikat mielessä.

Hallissa ei saanut velttoilla pullo takataskussa, polttaa tupakkia eikä olla koiran vietävissä. Minut kyllä yllätti se, miten paljon kaupungilla oli eläimiä.

Kaksi alpakkaa piti lounastaukoa pienessä pilttuussaan keskellä katua. 

Eikä siitä kauas tarvinnut köpötellä, kun tämä nälkiintynyt hevonen tuli vastaan. Olisi tehnyt mieli hakea hieman alpakoiden apetta tälle ressukalle.

Rafael Saifulin on tehnyt tämän Onnenhevosen. Ensin nimi vaikutti oudolta, Onnenhevonen ja noin laiha. Voi laihuus tietty olla jollekin onnellisuuden mitta. Mutta ei se siitä ole nimeään saanut. Hevosen koskettamisen sanotaan tuovan onnea. Hevonen kuuluu kolmen onniveistoksen ryhmään, jotka Saifulin teki vaimonsa muistoksi. Veistokset ovat rakkauden ja inhimillisyyden symboleja. Teos on valettu pronssiin Milanossa ja sen pintaa peittää eri maiden rahoja ja kunniamerkkejä. Tämä on jo kerran jouduttu poistamaan ilkivallan takia. Saifulin vahvisti hevosen jalkoja ja Loimaan kivi lahjoitti sille kunnon jalustan. Nyt turkulaiset antakaa hoikkajalan olla rauhassa!

Pinnassa on todella paljon katsottavaa. 

Miksi lehmän suunpielet menee alaspäin? Ei hymyilyttänyt, ei sitten millään, vaikka yritin kaikkea; chees, muikku ja mitä niitä nyt onkaan.

Hylje seisoskeli kaupunki-infon edessä.

Joo-o, kyllä Turussa on myös norsuja. Ainakin tämä yksi seistä pönötti Historian ja nykytaiteen museon korvilla. Rakennus on ollut Hans von Rettingin yksityinen palatsi. Norsu näyttää joko koveralta tai kuperalta, kun sitä katsoo noin tai näin. Tuijottele ja ihmettele. Jokiranta on viehättävä, jopa tuulisena lumettomana talvipäivänä. Saati sitten kesällä!

Hauskoja tyynyjä! Tämä on niin #kissmyturku !

Turussa on kuulemma ollut ratikka, mutta ei enää. Kai ne kuitenkin sitä kaipaa, kun kankaisiinkin ovat sen painaneet. 

En olis ikinä uskonut, että åboriginalit onkin tehty Afrikassa! Ihan mieletöntä, kuitenkin ne oli ihan vaaleita. Vain Turussa kaikki on mahdillista! 

Ihan tässä Vähätorin lähellä käytiin syömässä.

Paikka oli Tiirikkala ja lounaana Maalaissalaatti. Mahtava annos ja vielä hyvää! Samaan alle kympin hintaan kuului kahvit ja laskiaispullat. Suosittelen laskiaisen jälkeenkin. Silloin varmaan joku toinen jälkkäri.

Maan allakin sujuvasti liikkuva opas tiesi tällaisenkin paikan Linnankadulla! Avaimen hän osasi hakea läheisestä ravintolasta ja sitten kierreportaita alas ja kellarista löytyi Pyhän hengen kappeli. Kappeli on rakennettu ikivanhan kirkon kuoriosan raunioille. Tätä voi varata ja mennä vaikka naimisiin, jos on löytänyt hyvän puolison. Kappelia ylläpitää Casagranden suku.

Tämä on upein Jeesus + risti-kombinaatio, minkä olen nähnyt! Tosi kärsimystä, rautalanka kuvastaa sitä hyvin.

Jo ennen kappelivierailua käytiin Koulussa. Komea oli ovenripa, mutta ei täältä oppia saanut, olutta kylläkin. Ja Apteekista ei saa päänsärkyyn apua, mutta sen sijaan saattaa saada päänsärkyn, jos pitkään viihtyy. Koulu oli upea rakennus, varmasti ihan erilainen tunnelma siellä on aikanaan ollut kuin näissä nykyajan lättänöissä kouluissa, jotka on niin matalia, että pitemmät pojat joutuu kulkemaan selkä kumarassa.

Kaikenlaisia patsaita, oikein hienoja ja historiallisia tavatiin, mutta tämä oli outoudessaan ihan ylivertainen. En löytänyt mitään tietolaattaa, josta olisi käynyt tekijä ilmi. Ehkä se ei halunnut tulla julkisuuteen. Ymmärrän. Taitaa olla joogi.

PS. Sain oppaaltani patsaaseen liittyvän linkin ja sieltä selvisi, että näitä patsaita olisi kaikkiaan neljä. Tekijä on Kari-Petteri Kakko. Patsas on nimeltään  TÄNÄÄN ja tyyppi on teini-ikäinen, joka etsii sisäistä rauhaa lootusasennossa. Enpä edes huomannut, että hänellä on kuulokkeet korvilla. Ne auttavt unohtamaan ympäröivän todellisuuden.  

Tuomiokirkkoon tutustuminen hoidettiin katsomalla tätä pienoismallia. Täytyi jättää jotain ensikertaan.

Mutta Turunlinna, sillä kyllä käytiin! Olisin halunnut jäädä sinne vaikka yöksi! Kysyin yhdeltä oppaalta, onko sellaista mahdollisuutta, että saisi jäädä, mutta ei ollut. Voisihan sitä joskus kuitenkin yritää piiloutua ja niinkuin unohtua jonnekin salaiseen paikkaan. Vaikka tuonne alapuolen kuvan saarnastuoliin.

Linnassa on kaksi kappelia ja yksi kirkko. Täällä pidetään myös vihkimisiä ja on hyvin suosittu. Juhlat voisi sitten pitää vaikka Kuninkaan salissa

Linnassa ja sen ympäristössä oli viime kesänä kuvattu Mika Kaurismäen elokuvaa The Girl King. Elokuvan pukuja, asusteita, rekvisiittaa ja muuta tilpehööriä on näytteillä. Myös lavasteisiin ja pukujen valmistukseen voi tutustua (tv). Pukuja on ollut tekemässä aikamoinen lauma alan ammattilaisia ja sellaisiksi opiskelevia. Elokuva kertoo noin suurinpiirtein Ruotsin Kuningatar Kristiinasta. Kristiinaa esittää ruotsalainen Malin Buska. Kuningatar luopui kruunusta jo alle 30-vuotiaana. Odotan tätä leffaa kovasti.

Varjoja linnan kappelissa.

Nuo ikkunat ovat mielettömän kauniita!

Sitten kun tänne linnaan aletaan tehdä yövierailuja, otan huoneeksieni tuon ylimmän ikkunan.

Sain Tilkkuilolta muistoksi hauskan Aapise. Olen jo oppinut aan ja seuraavaks otan peen. Kuuntelin jo sitäki ja siellä puhuttii panaanist ja pampist. Tosi kivoja molemmat. Elämäni ensimmäisen kerran kun kuulin Heli Laaksosen lukevan runoja tuolla länsimurteella, en tajunnut mitään. En kertakaikkiaan. Ajattelin vaan, että hullu ihminen, puhuu, vaik ei osaakaan. Sittemmin ole oppinut ymmärtämään, jos puhe ei ole kamalan nopeaa. 

Kiitokset maan mainiolle oppaalleni Aapisest ja erinomaisesta seurasta ja paikkojen esittelystä. Turku on Ihan Kiva Paikka!

Kuvia ja juttuja olisi vaikka kuinka paljon, mutta

son ny täsä.

Rovaniemi

Toteutin viime viikonloppuna yhden ikiaikaisen unelman. En edes muista, koska aloin haaveilla nukkumisesta junassa. Olen minä ennenkin nukkunut junassa ja ajanut ohi päämäärän ja herännyt vieraassa kaupungissa. Mutta tämä unelmanukkuminen tarkoittaa yöjunaa ja oikeita lakanoita, kiskojen kolketta ja kauniita unia. Lauantai-iltana tyttären kanssa hyppäsimme Rovaniemen junaan! Sain petikaveriksi tämän ihanan pehmeän kaverin.

Asetuimme aloillemme nopeasti, tilaa oli aika niukasti. Meillä oli semmoinen hytti, missä oli oma wc ja suihku. Olimme jo oikein hyvin kotiutuneet, kun konduktööri hieman epäileväisenä kolkutteli ovelle. Hän sanoi, ettei tässä hytissä pitäisi hänen tietojensa mukaan olla tässä vaiheessa ketään. Repesin, sillä olen aiemmin mennyt väärille istumapaikoille, useasti. Ja nyt oli valloitettu koko väärä hytti. Olimme kuulemma ihan väärässä vaunussa. Konduktööri halusi viedä meidät ihan kädestä pitäen oikeaan hyttiin ja jäi odottamaan, että pakkaamme tavarat ja pääsemme siirtymään. Ei luottanut meihin yhtään. Aika monen vaunun läpi jouduimme kulkemaan, ennen kuin se oma löytyi. En koskaan muista, että jokaisessa vaunussa voi olla samannumeroiset paikat. Täytyy olla tarkkana vaunun numeron kanssa. Niitä on vain yksi kutakin. Kävimme iltapalalla ravintolavaunussa, täytyihän sellainenkin kokea. Ei ollut ruuhkaa ja vaunu oli paljon viihtyisämpi kuin muistoni joltain nuoruusvuodelta. Tampereella tapahtui ihme. Olen yrittänyt rekisteröityä instagramiin useamman viikon ajan, mutta ei vaan ole onnistunut. Mutta Tampere, tuo ihmeellinen  kaupunki, antoi minun liittyä noiden miljoonien muiden räpsijöiden joukkoon. Tästä alkaa taas ihan uusi elämä.

Junassa on muuten ihanaa nukkua! 

Lets go!

Aamulla heräsimme (oli otettu herätys, koska juna jatkoi Kemijärvelle) Rovaniemellä ihanaan auringon paisteeseen. Siellä oli ollut pakkasta ja luntakin aiemmin viikolla, mutta nyt oli lumet poissa. Kemi- ja Ounasjoki yhtyy Rovaniemen kohdalla ja joki on leveä ja virtaisa. Kaunis rantatie houkutteli. Matkalaukut oli jo ihan hermoina, kun me vaan hypittiin rantakivillä ja kuvattiin. Ne halusi lähteä jo eteenpäin. Suunnittelevat tuossa karkaavansa kahdestaan. 

Vanhalla sillalla mennään kahdessa kerroksessa. Autot ja jalkamiehet alhaalla ja junat yläkerrassa. Kuvassa ei ole se meidän juna, vaan joku avolavavaunu ja ehkä erikoisveturi.

Löysin täältäkin autiotalon.

Kemijoen ravintolalaivaLumikki. Oikeasti tämä on Ounaskoski, mutta vaadin koskelta kuohuntaa ja siksi sanon sitä joeksi. Ja vielä Kemijoeksi.

Paikalliset ihmiset olivat kovin ystävällisiä, hotelliinkin pääsimme heti aamusta. Aamiaisen jälkeen otimme päikkärit, että jaksaisimme tutustua nähtävyyksiin.

Ensimmäisenä kipaisimme Arktikumiin. Se on semmoinen tiedekeskus ja museo, jossa on myös vaihtuvia näyttelyjä. Erittäin hieno tämä keskikäytävä. Parhaiten jäi mieleen 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneiden Auttin neitien valkokuvanäyttely humoristisine mustavalkokuvineen ja arktisesta alueesta kertova näyttely. Ja täytetty jääkarhu.

Tytär oli saanut etukäteen vinkkejä hyvistä ruoka- ym. paikoista ja kävimme testaamassa Cafe&Bar 21, joka on Rovakadulla. 

Paikka on kuuluisa vohveleistaan, joita saa makeilla tai suolaisilla täytteillä. Tässä mennään makeella, siis tosi makeella, mutta syötiin myös suolaista. Uuniperunat erilaisilla täytteillä oli myös kokeilemisen arvoisia. Ainakin savuporotäytteellä tosi herkkua. Vaahtokarkkikaakaoa jälkkäriksi.

No mihin sitten? Hyörittiin ja pyörittiin Lordin aukiolla uutta suuntaa ottamassa. 

Katutaidetta oli monessa paikassa. Tämän lohikäärmeen luona voisi talvipakkasilla lämmitellä jäätyneitä sormiaan. Sanompa vaan, että varmasti sormet sulaa! Sen verran on kaverilla tulta sisuksissaan.

Jätkänkynttiläsilta. Tuolla korkeuksissa palaa kaasuliekki ja yön pimeydessä se näyttää jätkän kynttilältä. No, kohtahan siellä on pimeää aamusta iltaan, silloin on hyvä olla korkeuksissa edes joku valonkajo. Tietää, missä päin on taivas. Paitsi jos on revontulia, niin silloin näkee. Ainakin niitä. Harmi, ettei nyt näkynyt, sillä haluan ehdottomasti nähdä revontulet livenä.

Meidän piti ottaa hotellilta fillarit ja ajella niillä, mutta eipä muistettu koko fillareita. Maanantaina lähdimme tallustelemaan tätä siltaa pitkin Ounasvaaralle. 

Ei tämmöistä kivilouhikkoa olisi tavallisella fillarilla voinut ajaa! Onko tämä nyt sitten rakkaa vai mitä? Polkujen kohdalta on kasvillisuus kulunut ja kivet tulleet paremmin näkyviin.

Oikealla patikkareitillä oltiin ja tuo näköalatorni oli määränpäämme. Minulla on hieman sellaista korkeanpaikan kauhua, joten voit olla varma, että kintut tutisi tuonne kiivetessä. Välitasoilla mietin, uskallanko jatkaa. Päätin olla rohkea ja menin ihan ylimmälle tasanteelle, vaikka torni huojui muiden kiivetessä portaita. Oletan, että saan urheudesta joltain taholta jonkun mitallin. Kesällä olin Ilomantsissa vesitornissa ihan kelpomalliin, ei huimannut eikä haitannut. Nautin maisemista, mutta nyt ei mennyt ihan niin hienosti. Täytyy varmaan mennä siskon parvekkeelle harjoittelemaan.

Ympäristötaidetta tornista kuvattuna.

Maanläheisenä ihmisenä lähdin alas melko pian. Ylhäällä en uskaltanut ottaa yhtään kuvaa kännykällä, kun pelkäsin käsien alkavan vispaamaan niin, että kännykkä tippuu alas. Kameralla sentään kuvasin.

 

Tytär alkoi harrastaa kalliokiipeilyä. Tämä on mielestäni juuri sopivan korkuinen kiipeilykohde. Ehkä minunkin pää olisi kestänyt tämän, alle parimetrisen kiven päälle kiipeämisen. Ehkä ei. En yrittänyt edes.

Jos siellä olisi ollut karhuja, ne olisi nähnyt jo kaukaa näin laihapuisessa metsässä. Huomaatko, että joku jännä vihreä lanka menee tuossa kuvassa poikittain? Mikähän menninkäisen ansalanka sekin on. Ei näitä kaikkia pohjoisen asioita etelän ihminen tiedä. Juuri, kun ajattelin, etteikö näillä tienoilla ole lintuja lainkaan, tuli pari tikkaa nakuttelemaan puita vielä hoikempaan kuntoon. Lähdimme pois ennen kuin ihan katkesivat puu parat.

Naa

vaa! 

Sitä olen nähnyt samalla tavalla puussa viimeksi Kuusamossa.

Tuolla olisi hyvin romanttista soudella.

 And back to home! Kiskot vievät etelään...

Mukavaa viikonloppua!