Näytetään tekstit, joissa on tunniste HKI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HKI. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. syyskuuta 2014

Meren antimia

Tikke Tuuran kaverit naarasivat Tokoinrannassa ja saalista tuli!


Valtava määrä pullopostia oli lähetetty maailmalle.


Joku onneton on tipauttanut koko sauna-illan janojuomakassin mereen. Voi, voi, kyllä on harmittanut varmasti.


Jonkun veneilijän matka on katkennut potkurin putoamiseen. Tosi noloa, jos kyydissä on ollut vaikka uusi tyttöystävä, joka on pitänyt viedä huikealle veneretkelle. Ehkä tämä herra on sitten keksinyt, että äänetön meno onkin kivempaa ja käynyt äkkiä Töölönlahdelta vuokraamassa polkuveneen. Hänen omassa veneessä ei ollut airoja, koska sitä ei voi soutaa. Se on iso vene, semmoinen oikea muskelivene. 
(Muskelivene ei toimi muskeleilla.)


Toivottavasti vain fillari on joutunut pohjaan ja polkija selvinnyt takaisin rannalle. Romuista taidetta tekevä Tikke Tuura oli mukana Project Aware- pelasta meri! tapahtumassa ja kaiken tämän romun (ja enemmänkin kuin kuvissa näkyy) nostivat vapaaehtoiset sukeltajat. Projektin tarkoitus oli herättää helsinkiläisiä ajattelemaan, mitä yksikin ihminen voi tehdä meren hyvinvoinnin hyväksi. Minä olen meri-ihminen, enkä tietenkään heitä romuja mereen. En kenkiä, kattilooita, liikennemerkkejä, roskiksia, valaisimia, ämpäreitä enkä muovipusseja. Miehenikin on, vaikka tipautti autonavaimen tuohon Hakaniemen venekerhon laiturin viereen. Se ehkä nousee ensivuoden tapahtumassa ylös, jos sellainen Hagiksessa järkätään. Sanon vaan, että se oli kallis tipautus, 177 €. Ei varmaan tule uusintaa siitä. Mutta jos se avain on ensi kesänä näytillä, tiedätte ainakin sen, että teoksen pieni osanen on maksanut paljon.


tiistai 2. syyskuuta 2014

Kruunuvuori, osa 1

Kesäpaikastamme on melko suora näköyhteys Kruunuvuorelle, mutta eipäs ole sielläkään tullut käytyä ennen eilistä. Jo aikaa sitten luin Päivityksiä-blogista hienosta retkestä tälle vanhalle huvila-alueelle. Hankin jopa upean kirjan  Museo-kaupasta ja tutustuin paikan historiaan. 


Kirja tuli luettua ja eilen tyttären kanssa hurauttelimme autolla Päätien päähän ja siitä lähdettiin etsimään jotain. Ja löydettiin paljon.


Olin kopsannut kirjasta kartan, johon on merkitty kaikki huvilat ja huussit. Jätin sen kotiin, ettei homma olisi liian helppoa. Tai se unohtui.


Odotin paikan olevan jotensakin jännittävän ja täynnä yllätyksiä ja niinhän se olikin. Vai mitä sanot tästäkin puusta, jossa on kissan mentävä aukko. 


 Tyttären ensimmäiset Instagram-päivitykset heti lammen rannalta posket innosta hehkuen. Lauran kuvia löytyy jossain vaiheessa täältä hänen blogistaan.


Vastapäisellä rannalla on pesutupa, jossa naiset pyykkäsivät. Siellä me emme nyt käyneet, kun aika loppui kesken. Ensi kerralla sitten.




En tiedä onko tämä Lindebergin vai Lindbergin huvila. Kirjassa, johon faktalta vaikuttavat tarinani perustuvat, käytettiin molempia nimiä. Päätettän nyt tässä, että se on Lindbergin huvila. Sitä paitsi Lindbergejä on enemmän.





Ikkunat oli kutsuvasti auki, mutta ovet lukossa.  Emme sitten viitsineet mennä sisälle.


Talon isännän Gustaf Lindbergin puusepän taidonnäyte ovat ulkoseinän paanukoristeet.


Kenkien, saapikkaiden ja kalossien määrä minua hieman kummastutti. En melko hitaana ihmisenä ole koskaan ymmärtänyt, että oikeasti joku voi lähteä niin kovalla vauhdilla liikkeelle, että kengät jää niille sijoilleen vai putoavatko ne kovassa vauhdissa jaloista. Mutta pakko se nyt on uskoa, kun on nähnyt niin paljon yksin jääneitä kenkiä.


Kylpypalju on varmasti nähnyt parempiakin aikoja, mutta on siinä vielä semmoista romuromantiikkaa, josta minä pidän.


Hetekat ovat jääneet tiilien alle. Vain päädyt näkyvät.


Kun hetekoilla ei enää voinut lepäillä, löytyi sentään hyvin käytetty kansituoli.


Ihan pikkuisenkin mökin ikkunanpielet ovat koristellut.



Aika synkältä näyttää tämä Villa Walhelm. Tämä huvila on yksi niistä suojeltaviksi tarkoitetuista huviloista. Tarvittaisiin nopeita toimia, jos tästä halutaan jotain suojeltavaa jäävän.


Huvilan vartija on afrikkalinen heimopäällikkö. Jotenkin outoa näin kansallisromanttisissa maisemissa.


Tytär oli jo asettunut taloksi ja huhuili ikkunasta.


Jokseenkin siivotonta, mutta paljon hassuja lapsuuden mieleen tuovia tavaroita, lehtiä, hetekoita ja ties mitä. Vitaplus, vesiliukoinen öljyhoito löytyi minunkin lapsuudenkodin saunasta. Aika hyvän säikähdyksen tässä sekamelskassa sai aikaan pieni sammakko, joka yllättäen hypähti esiin jostain romukasan uumenista. Oikeasti ei ole fiksua mennä tähän taloon sisälle. Vartijalla oli jotenkin semmoinen paha silmä.


Elannon takakannessa kysellään, oletko jo maistanut mallasvarikoista ja nisuleipää. En kumpaakaan, uskoisin.


Käsityöihmisenä tämä mainos pongahti heti silmään. 


Parhaat päivät nähnyt villapaita henkarissa keikkuen.


Ja näitä saappaita! Tässä nokialainen kumisaapas ja nahkainen Martta-saapikas. Kotimaisia  molemmat!


Aika tavaran nauttii. Verhoista ei ole paljoa jäänyt jäljelle.


Luonto täällä on todella kaunista ja vaihtelevaa. Käkkäräistä mäntyä ja lehtometsää. Tässä Villa Walhelmin muodikas viherkatto. Pihjala on jo ihan kelpo mitoissa.


Jaa-a. Ja aikuinen nainen kurkkimassa kameran linssin kautta kanalaan.


Koska tämä rakennus on ollut alunperin kanala, on sen ikkunatkin lattian rajassa. Kanoilla on jo muinoin ollut niin matalat jalat. Sotien jälkeen, kun kommunistisen puolueen työntekijät asettuivat näille nurkille, kanala korjattiin heidän toimesta kesäasunnoksi. Kanala kuului Puutarhurin huvilan pihapiiriin. Jatketaankin siitä ensi kerralla.


Olen kovin viehättynyt kaikenlaisiin ikkunoihin. Tämäkin on kaunis ja maisema ihastuttava.
Siis Puutarhurin huvilalle ensi kerralla!










.