Rovaniemi

Toteutin viime viikonloppuna yhden ikiaikaisen unelman. En edes muista, koska aloin haaveilla nukkumisesta junassa. Olen minä ennenkin nukkunut junassa ja ajanut ohi päämäärän ja herännyt vieraassa kaupungissa. Mutta tämä unelmanukkuminen tarkoittaa yöjunaa ja oikeita lakanoita, kiskojen kolketta ja kauniita unia. Lauantai-iltana tyttären kanssa hyppäsimme Rovaniemen junaan! Sain petikaveriksi tämän ihanan pehmeän kaverin.

Asetuimme aloillemme nopeasti, tilaa oli aika niukasti. Meillä oli semmoinen hytti, missä oli oma wc ja suihku. Olimme jo oikein hyvin kotiutuneet, kun konduktööri hieman epäileväisenä kolkutteli ovelle. Hän sanoi, ettei tässä hytissä pitäisi hänen tietojensa mukaan olla tässä vaiheessa ketään. Repesin, sillä olen aiemmin mennyt väärille istumapaikoille, useasti. Ja nyt oli valloitettu koko väärä hytti. Olimme kuulemma ihan väärässä vaunussa. Konduktööri halusi viedä meidät ihan kädestä pitäen oikeaan hyttiin ja jäi odottamaan, että pakkaamme tavarat ja pääsemme siirtymään. Ei luottanut meihin yhtään. Aika monen vaunun läpi jouduimme kulkemaan, ennen kuin se oma löytyi. En koskaan muista, että jokaisessa vaunussa voi olla samannumeroiset paikat. Täytyy olla tarkkana vaunun numeron kanssa. Niitä on vain yksi kutakin. Kävimme iltapalalla ravintolavaunussa, täytyihän sellainenkin kokea. Ei ollut ruuhkaa ja vaunu oli paljon viihtyisämpi kuin muistoni joltain nuoruusvuodelta. Tampereella tapahtui ihme. Olen yrittänyt rekisteröityä instagramiin useamman viikon ajan, mutta ei vaan ole onnistunut. Mutta Tampere, tuo ihmeellinen  kaupunki, antoi minun liittyä noiden miljoonien muiden räpsijöiden joukkoon. Tästä alkaa taas ihan uusi elämä.

Junassa on muuten ihanaa nukkua! 

Lets go!

Aamulla heräsimme (oli otettu herätys, koska juna jatkoi Kemijärvelle) Rovaniemellä ihanaan auringon paisteeseen. Siellä oli ollut pakkasta ja luntakin aiemmin viikolla, mutta nyt oli lumet poissa. Kemi- ja Ounasjoki yhtyy Rovaniemen kohdalla ja joki on leveä ja virtaisa. Kaunis rantatie houkutteli. Matkalaukut oli jo ihan hermoina, kun me vaan hypittiin rantakivillä ja kuvattiin. Ne halusi lähteä jo eteenpäin. Suunnittelevat tuossa karkaavansa kahdestaan. 

Vanhalla sillalla mennään kahdessa kerroksessa. Autot ja jalkamiehet alhaalla ja junat yläkerrassa. Kuvassa ei ole se meidän juna, vaan joku avolavavaunu ja ehkä erikoisveturi.

Löysin täältäkin autiotalon.

Kemijoen ravintolalaivaLumikki. Oikeasti tämä on Ounaskoski, mutta vaadin koskelta kuohuntaa ja siksi sanon sitä joeksi. Ja vielä Kemijoeksi.

Paikalliset ihmiset olivat kovin ystävällisiä, hotelliinkin pääsimme heti aamusta. Aamiaisen jälkeen otimme päikkärit, että jaksaisimme tutustua nähtävyyksiin.

Ensimmäisenä kipaisimme Arktikumiin. Se on semmoinen tiedekeskus ja museo, jossa on myös vaihtuvia näyttelyjä. Erittäin hieno tämä keskikäytävä. Parhaiten jäi mieleen 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneiden Auttin neitien valkokuvanäyttely humoristisine mustavalkokuvineen ja arktisesta alueesta kertova näyttely. Ja täytetty jääkarhu.

Tytär oli saanut etukäteen vinkkejä hyvistä ruoka- ym. paikoista ja kävimme testaamassa Cafe&Bar 21, joka on Rovakadulla. 

Paikka on kuuluisa vohveleistaan, joita saa makeilla tai suolaisilla täytteillä. Tässä mennään makeella, siis tosi makeella, mutta syötiin myös suolaista. Uuniperunat erilaisilla täytteillä oli myös kokeilemisen arvoisia. Ainakin savuporotäytteellä tosi herkkua. Vaahtokarkkikaakaoa jälkkäriksi.

No mihin sitten? Hyörittiin ja pyörittiin Lordin aukiolla uutta suuntaa ottamassa. 

Katutaidetta oli monessa paikassa. Tämän lohikäärmeen luona voisi talvipakkasilla lämmitellä jäätyneitä sormiaan. Sanompa vaan, että varmasti sormet sulaa! Sen verran on kaverilla tulta sisuksissaan.

Jätkänkynttiläsilta. Tuolla korkeuksissa palaa kaasuliekki ja yön pimeydessä se näyttää jätkän kynttilältä. No, kohtahan siellä on pimeää aamusta iltaan, silloin on hyvä olla korkeuksissa edes joku valonkajo. Tietää, missä päin on taivas. Paitsi jos on revontulia, niin silloin näkee. Ainakin niitä. Harmi, ettei nyt näkynyt, sillä haluan ehdottomasti nähdä revontulet livenä.

Meidän piti ottaa hotellilta fillarit ja ajella niillä, mutta eipä muistettu koko fillareita. Maanantaina lähdimme tallustelemaan tätä siltaa pitkin Ounasvaaralle. 

Ei tämmöistä kivilouhikkoa olisi tavallisella fillarilla voinut ajaa! Onko tämä nyt sitten rakkaa vai mitä? Polkujen kohdalta on kasvillisuus kulunut ja kivet tulleet paremmin näkyviin.

Oikealla patikkareitillä oltiin ja tuo näköalatorni oli määränpäämme. Minulla on hieman sellaista korkeanpaikan kauhua, joten voit olla varma, että kintut tutisi tuonne kiivetessä. Välitasoilla mietin, uskallanko jatkaa. Päätin olla rohkea ja menin ihan ylimmälle tasanteelle, vaikka torni huojui muiden kiivetessä portaita. Oletan, että saan urheudesta joltain taholta jonkun mitallin. Kesällä olin Ilomantsissa vesitornissa ihan kelpomalliin, ei huimannut eikä haitannut. Nautin maisemista, mutta nyt ei mennyt ihan niin hienosti. Täytyy varmaan mennä siskon parvekkeelle harjoittelemaan.

Ympäristötaidetta tornista kuvattuna.

Maanläheisenä ihmisenä lähdin alas melko pian. Ylhäällä en uskaltanut ottaa yhtään kuvaa kännykällä, kun pelkäsin käsien alkavan vispaamaan niin, että kännykkä tippuu alas. Kameralla sentään kuvasin.

 

Tytär alkoi harrastaa kalliokiipeilyä. Tämä on mielestäni juuri sopivan korkuinen kiipeilykohde. Ehkä minunkin pää olisi kestänyt tämän, alle parimetrisen kiven päälle kiipeämisen. Ehkä ei. En yrittänyt edes.

Jos siellä olisi ollut karhuja, ne olisi nähnyt jo kaukaa näin laihapuisessa metsässä. Huomaatko, että joku jännä vihreä lanka menee tuossa kuvassa poikittain? Mikähän menninkäisen ansalanka sekin on. Ei näitä kaikkia pohjoisen asioita etelän ihminen tiedä. Juuri, kun ajattelin, etteikö näillä tienoilla ole lintuja lainkaan, tuli pari tikkaa nakuttelemaan puita vielä hoikempaan kuntoon. Lähdimme pois ennen kuin ihan katkesivat puu parat.

Naa

vaa! 

Sitä olen nähnyt samalla tavalla puussa viimeksi Kuusamossa.

Tuolla olisi hyvin romanttista soudella.

 And back to home! Kiskot vievät etelään...

Mukavaa viikonloppua!